-
Skip to contentArtikkeli päivitetty 8.5.2024
Makuupussi on hyvien vaelluskenkien jälkeen yksi tärkeimmistä varusteista retkeilyssä, mikäli suunnitelmissa on tehdä muitakin kuin päiväretkiä. Hyvässä makuupussissa retkeilijä lepää palauttavasti ja nautinnollisesti pysyen lämpimänä ollessaan luonnon keskellä. Tässä vertailussa keskitymme oikeanlaisen makuupussin valintaan ja parhaan mahdollisen juuri sinun käyttöösi löytämiseen.
Kun etsitään itselle tai lapselle parasta makuupussia, lähtee kartoitus liikkeelle tarpeesta. Makuupusseja löytyy eri muotoisia, kokoisia ja lämpötilaluokitukseltaan olevia malleja. Lisäksi makuupussin jaetaan usein kahteen luokkaan täytteen mukaan – keinokuituisiin- ja untuvamakuupusseihin. Retken haluttu vuodenaika, tai tarkemmin ilmaistuna ulkolämpötila, määrittelee hyvin pitkälle ensimmäisen valintakriteerin, eli lämpötilaluokan.
Lämpötilaluokan mukaan jaoteltuna makuupussit jakautuvat kolmeen eri luokkaan:
Ennen kuin päästään itse vertailun pariin, tutkitaan vielä hieman, miten makuupussin lämpöarvoja luetaan. Tyypillisesti makuupusseissa ilmoitetaan kolme lämpötila-arvoa: Extreme, Limit & Comfort.
Extreme-arvo kertoo lämpötilan jossa, ihminen pystyy selviytymään yön yli kärsimättä hypotermiasta. Tämän luvun tuijottaminen kannattaa käytännössä siis unohtaa, sillä, selviytymisellä tarkoitetaan todellakin selviytymistä, pakkasenpuremia saattaa tulla.
Limit-arvo kertoo lämpötilan, jossa pitäisi pystyä nukkumaan kohtalaisesti. Usein tätä arvoa käytetään myös niin, että keskimääräinen mies nukkuu sen lämpötila-arvon yläpuolella mukavasti.
Comfort-arvo kertoo lämpötilan, jossa pitäisi pystyä nukkumaan yö erittäin mukavasti. Tätä arvoa käytetään myös vastaavasti keskimääräisen naisen mukavuusarvona.
Omien kokemuksiemme mukaan, miesten kannattaa valita vähintäänkin kolme astetta limit-arvoa yläpuolella oleva makuupussi ja naisten aste tai kaksi comfort-arvon yläpuolelta.
Tämän osion alapuolelta löydät yksityiskohtaisemmat kuvaukset eri kategorioiden parhaista makuupusseista, mutta mikäli et jaksa lukea sinne asti niin tässä tiivistetysti:
Paras untuvamakuupussi miehille – Marmot Sawtooth Klikkaa tästä tuotteeseen
Paras untuvamakuupussi naisille – Rab Women’s Alpine 400 – Klikkaa tästä tuotteeseen
Paras kolmen vuodenajan makuupussi – Marmot Trestlers Elite Eco 30 – Klikkaa tästä tuotteeseen
Paras talvimakuupussi – Lithium Regular Klikkaa tästä tuotteeseen
Paras kesämakuupussi – Thermarest Vesper 7C retkeilypeitto – Klikkaa tästä tuotteeseen
Paras makuupussi lapsille – Marmot Kids Trestlers Elite Eco 30
Marmotin huippulaadukas Sawtooth makuupussi on varma valinta kolmen vuodenajan makuupussiksi, jos halua käyttää laadukasta untuvamakuupussia. Sawtoothin untuva on käsitelty vettähylkiväksi, jolloin se litisty ja muutu kylmäksi kosteissakaan olosuhteissa. Lisäksi makuupussissa on yhden pitkän vetoketjun sijasta kaksi lyhyttä vetoketjua molemmilla puolin, joten se käy hyvin vasen- ja oikeakätisille, ja antaa vapauden pitää käsiä pussin ulkopuolella. Lisäksi jalkatilassa on yksi vetoketju lisää, jolla pystyy vapauttamaan jaloille lisää tilaa.
Marmot Sawtooth ei ole se tiukin muumiopussi, mutta kannattaa silti mitata itsensä ennen pussin tilaamista – ympärysmitan tulisi hartioiden kohdalta (kädet mukana) olla alle 158cm, jotta pussia on mukava käyttää.
Extreme: -28°C
Limit: -9°C
Comfort: -3°C
Mistä pidimme?
+Untuvan mukavuudesta
+Vetoketjuinnovaatioista
+Pakkauskoosta
Mistä emme pitäneet?
-Painosta (1.31kg)
Rab Women’s Alpine 400 on käyttäjiensä rakastama kolmen vuodenajan makuupussi, sillä siinä yhdistyvät mukavuus, lämpö ja keveys pieneen pakettiin mahdutettuna. Makuupussia on lähdetty suunnittelemaan vuorikiipeily mielessä ja lopputuloksena on täydellinen makuupussi Suomen tuntureihin ja kansallispuistoihin.
Rab Women’s Alpine 400 on pieneen pakkautuvaksi untuvapussiksi kuitenkin hyvän kokoinen nukkua. Ympärysmitta hartioilla on 156cm. Tämän lisäksi untuvat on muotoitu V:n muotoisiksi, mikä vähentää niiden liikkumista hartia-alueella.
Extreme: -25°C
Limit: -7°C
Comfort: -1°C
Yhden käyttäjän kokemuksia makuupussista: “Kevyt ja pakkautuu pieneksi, se ja untuvatäyte olivat kriteerinä 3 vuodenajan pussille. Yksi yö nyt testattu syyskuussa. Yöllä oli 5-6 astetta lämmintä. Merinokerrastossa oli vähän viileää ajoittain. Villapaita irtonaisena toimi lisälämmikkeenä. Lisää vaatetta, niin pärjää lähelle nollakeliä. 162cm/ M kokoiselle tuntui jopa mukavan väljältä.”
Marmot Trestlers Elite Eco 30 on valintamme parhaaksi kolmen vuodenajan makuupussiksi sen saamien yleisöarvosanojen ja vastuullisuuden vuoksi. Trestlers Elite Eco 30 on kuitumakuupussi, mutta sen valmistukseen on käytetty kierrätysmateriaaleja. Se ei ole tuntumaltaan ihan yhtä mukava kuin untuvapussit, mutta se on edullisempi ja hieman kevyempi kuin untuvamalliset pussit.
Muotoilultaan ja tilaltaan makuupussi on hieman pienempi kuin esimerkiksi Marmot Sawtooth, hartialeveyden ollessa 157,5cm. Makuupussi ei keveydestään huolimatta pakkaudu ihan yhtä pieneen tilaan.
Extreme: -18°C
Limit: -2°C
Comfort: +3°C
Yhden käyttäjän arvostelu makuupussista: “Jonkinverran tullut vuosien varrella nukkuttua jos jonkin näköisessä makuupussissa milloin missäkin säässä mutta tämä vie kyllä niistä voiton. Erittäin kevyt 3 vuodenajan makuupussiksi ja pärjää mainiosti kevät sekä syys säässä. Pussi tullut testattua lapin erämaissa eikä juurikaan moitteita ole.”
Mistä pidimme?
+Keveydestä (920g)
+Vastuullisuudesta
+Edullisesta hinnasta
Mistä emme pitäneet?
-Makuupussin tuntumasta vs untuva
Marmot Lithium on ihanan täyteläinen makuupussi, jolla pärjää kylmemmissäkin olosuhteissa. Sen täytteenä on 961g kyllästettyä ankanuntuvaa, joka hylkii vettä. Makuupussissa on lukuisia innovaatioita, kuten untuvatäytteiset vetoketjun suojat, jotka maksimoivat lämmön pussissa.
Makuupussin lämpöarvot ovat korkeat, miehille -19’c ja naisille -11’c, extreme arvon ollessa -41c. Makuupussilla pärjää siis erittäin kylmissä oloissa, kunhan makuualustan R-arvot vain ovat kunnossa.
Mistä pidimme?
+Pehmeydestä
+Innovaatioista
+Lämmöstä
+Painosta talvipussiksi (1.395kg)
Mistä emme pitäneet?
-Hinnasta
Kesämakuupussin ohut täyte mahdollistaa sen, että se on superkevyt – näin pitkätkin matkat pystyy taittamaan helpommin, sillä myös muut varusteet painavat huomattavasti vähemmän kuin syksyllä tai talvella kun paksuja kerrastoja ei tarvita. Thermarest Vesper 7C ei ole varsinaisesti makuupussi, vaan suosiotaan kasvattava retkeilypeitto – ja ehdottomasti sieltä kevyimmästä päästä – regular kokoisena vain 340g ja pitkä mallikin (yli 183cm käyttäjille) vain 390g.
Retkeilypeitto ajaa saman asian kuin makuupussi, mutta siinä ei ole alaosaa, joka myös makuupussissa on osittain turha – käyttäjä makaa alaosan päällä, jolloin täytteet litistyvät eivätkä eristä käytännössä lainkaan. Retkeilypeitolla saavutetaan suurempi nukkumismukavuus, sillä se ei rajoita käyttäjän käsiä tai hartijalinjaa. Haittapuolena on taas se, että kääntyessä peitto voi nousta ja näin kylmää ilmaa päästä peiton välistä. Kesällä tämä ei yleensä ole kuitenkaan haaste, joten Vesper 7C on ehdoton valinta kesään.
Limit: +7°C
Comfort: +11°C
Kokemuksia makuupussista: “Todella mukava ja hyvin suunniteltu peite, ja erityisen hyvä kun otetaan huomioon keveys ja pieni pakkauskoko. Toistaiseksi olen kokeillut tätä vasta keskellä kesää, täytyy myöhemmin testata esim. untuvatakin kanssa kevät- tai syyskeleillä.”
Mistä pidimme?
+Mukavuudesta
+Pakkautuvuudesta
+Painosta
+Laadusta
Mistä emme pitäneet?
-Retkeilypeitto vaatii totuttelua
-Ilmaa voi päästä, ellei retkeilypeittoa kiinnitetä alustaan
Lasten makuupusseille valmistajat eivät anna aikuisten makuupussia vastaavia lämpötila-arvoja, mutta Kids Trestles makuupussilla lapsi pärjää jo erittäin pitkälle. Alin lämpötila missä lapsen suositellaan nukkuvan pussissa on -1°C. Makuupussina Tresles Kids lasten makuupussi on erinomainen kuitupussi, jossa on käytetty kierrätysmateriaaleja.
Lämpötila-arvot
Max. –1°C, lasten makuupussille ei anneta aikuisten arvoja.
Yhden käyttäjän kokemus makuupussista: “Hyvä näin reilun kokoisellekin. Mahtuu kääntyyn, ei ahdista.”
Mistä pidimme?
+Leveydestä
+Mukavuudesta
+Edullisesta hinnasta
Mistä emme pitäneet?
-Painosta
-Pakkauskoosta
Makuupussi on keskeinen osa retkeilyvarusteita, ja sen valintaan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Hyvä makuupussi ei ainoastaan lisää yöpymisen mukavuutta vaan on myös tärkeä turvallisuustekijä. Artikkelin alussa käytiin läpi tärkeimmät lämpöominaisuudet läpi, mitä makuupussin valinnassa kannattaa ottaa huomioon, mutta mikäli haluat tehdä omaa tutkimusta vielä enemmän, ota huomioon alla listatut asiat.
Kun valitset makuupussia, harkitse näitä tekijöitä huolellisesti ja pyri löytämään tasapaino mukavuuden, suorituskyvyn ja käytännöllisyyden välillä. Oikean makuupussin valinta voi merkittävästi parantaa retkeilykokemusta.
Kiitos kun luit arvostelua tänne asti!
Mikäli retkeiluaiheiset arvostelut kiinnostavat, kannattaa ihmeessä lukea artikkelimme parhaista SUP-laudoista tai parhaista vaelluskengistä sekä parhaista otsalampuista tai tehokkaista taskulampuista.
Nettiarvosteluiden kaikki arvostelut löydät etusivulta, jonne pääset kätevästi painamalla tästä.